Kayako Saeki - Kaunan pääpaholainen

Kayako Saeki (Takako Fuji) on hahmo Takashi Shimizun kolmiosaisessa Kauna-elokuvassa.

ULKOMUOTO:
  Kayakolla kuvaillaan olevan tummat ja tuuheat hiukset, jotka usein roikkuvat hänen kasvojensa edessä. Hänellä on laajentuneiden silmiensä alla luonnottoman tummat silmänalukset. Kayakon kurkusta kuuluu narisevaa ääntä, jota hän piti yrittäessään niska murtuneena hengittää. (Toshio taas matkii kissansa voimakasta mau'untaa.) Kayako pystyy Toshion tapaan kävelemään, mutta raahautuu yleensä eteenpäin käsiensä avulla.

TARINA:
  Kayako, hänen miehensä Takeo, poikansa Toshio ja lemmikkikissa Mar elivät talossa onnellisina, kunnes Takeo eräänä päivänä luki vaimonsa päiväkirjaa ja sai selville hänen rakastuneen toiseen mieheen. Mies mursi Kayakon niskan tämän yrittäessä paeta alas portaita ja hukutti sitten Toshion ja Mar-kissan samaan kylpyammeeseen. Sitten hän kääri vaimonsa ruumiin muoviin, vei sen ullakolle ja hirttäytyi. Kayako ja Toshio (mahdollisesti myös Takeo) jäivät vihan ja kaunan vallassa kummittelemaan taloon. Jokainen, joka astuu tähän kirottuun kuolinpaikkaan, kuolee viikon sisällä.
 
 

Riivattu nukke

Tyttö oli yksin kotona, sillä hänen vanhemmat olivat ravintolassa juhlimassa hääpäiväänsä. Tyttö otti kaiken irti siitä että sai kerrankin olla yksin, teki popcornia ja osti limsaa sillä TV:stä alkaisi pian jännittävä kauhuelokuva. Kun elokuvan alkuun oli enää puoli tuntia, tyttö avasi jo TV:n siltä kanavalta, toi popparit sekä limun olohuoneeseen ja chattasi hetken kaverinsa kanssa facebookissa, kunnes lopulta elokuva alkoi. Aluksi se vaikutti jännittävältä, mutta hieman elokuvan edetessä se alkoi jo karmia selkäpiitä eikä tytön olisi koskaan pitänyt ruveta kastomaan elokuvaa.

 Elokuva kertoi pienestä seitsemänvuotiaasta tytöstä joka omisti erikoisen nuken. Pieni tyttö Jessica rakasti leluaan eikä koskaan halunnut luopua siitä. Eräänä päivänä kuitenkin Jessica jäi auton alle matkallaan kouluun ja menehetyi nukke sylissään. Sitten Jessica-tytön sielu riivasi nuken ja nukke alkoi tappaa ihmisiä paljastumatta.

 Tyttöä ihmetytti hieman kun elokuva loppui niin outoon kohtaan. Hän oli kuitenkin iloinen siitä että se viimeinkin loppui. Kesti muutama sekuntti ja yhtäkkiä ovelta kuului napakka koputus. Tyttö oli niin shokissa että hän ihan säikähti ja potkaisi täysiä lasista pöytää. Sirpaleita tippui sinne tänne ja tytön nilkka oli yhtäkkiä haavoja sekä lasinsiruja täynnä. Verta oli kaikkialla ja tyttö kiroten linkkasi avaamaan ovea. Ulkopuolella ei kuitenkaan ollut ketään. Tyttö katsahti alas ja huomasi että hänen kuistilleen oli jätetty jokin vanha, sievä lelunukke joka muuten näytti aivan siltä kauhuelokuvan nukelta. Samanlaiset peikenväriset silmät, sama pieni valkoinen kokoasu ja sama paljas pää. Tyttöä nukke hieman karmi ja kun hän katsoi nukkea silmiin, tunti että se katsoi takaisin ja tyttöä alkoi ahdistamaan. Hän heitti nuken sivuun ja vaipui uneen.

 Myöhemmin tyttö heräsi painajaisesta kylmässä hiessä ja aivan paniikissa. Unessa hän löysi vanhempansa eteisestä kuolleina, raa'asti murhattuina. Nukke oli heidän välissään ja karvmivan tyttväisen näköisenä. Nuken silmät olivat muuttuneet pikimustiksi ja suu ulottui poskiin asti. Naamaan oli myös roiskunut verta ja nuken toisessa kädessä oli verinen puukko. Tyttö säikähti lössähtäen maahan. Hän katsoi nukkea silmästä silmään, sanomatta mitään ja ennen kuin hän ehti reagoidakaan, nukke oli melkein hänen naamassa kiinni ja sitten yhtäkkiä hän heräsi. Kaikki oli normaalisti paitsi että nukke oli siirtynyt hänen viereensä sängylle. Tyttö säikähti ja heitti sen roskiin. Tyttö oli kokonaan unohtanut haavan jalassaan ja huomasi ison verilammikon sängyllä. Tyttö puhdisti haavan, vaihtoi vaatteet sekä lakanat ja sitten otti lasillisen vettä. Hän oli edelleen aika peloissaan sekä painajaisesta, että myöskin siitä kauhuleffasta. Hän tunsi kuinka kädet tärisivät ja ne olivat kalpeat. Nukke hirvitti häntä edelleenkin.

 Pian tyttö kuuli ison 'tömähdyksen' olohuoneesta ja tiputti vesilasin jalkoihinsa. Tytön toinenkin jalka aukesi ja verta oli kaikkialla. Tyttö taas kirosi ja linkkasin olohuoneeseen. Hän avasi oven ja järkyttyi.
Se sama mysteerinen nukke istua möllötti sohvan reunalla katse tytössä päin. Kauhukseen nuken kasvot olivat prikuulleen samanlaiset kuin siinä painajaisessa. Samat mustat silmät, leveä hymy ja verta naamalla. Nuken toisessa kädessä oli punainen väriliitu ja sitten tyttö huomasi kuinka katossa luki punaisin, suurin kirjaimin: "Miksi hylkäsit minut, Angela?" Se oli tytön nimi. Ja kun tytön huomio nukesat herpaantui, nukke yhtäkkiä hyppäsi ilmaan ja tarttui tyttöä hiuksista tuikin ottein. Tyttö alkoi paniikin vallassa kiljuen juosta ympäri kämppää. Kuitenkin halvaantuneiden jalkojensa takia hän pian kaatui maahan tömähtäen. Sitten tyttö kääntyi ja huomasi kuinka nukke seisoi tytön vatsanpäällä. Nukke oli yhtäkkiä kasvanut miltei aikuisen kokoiseksi ja sen kumiset, vaaleat kädet tunkeutuivat tytön vatsan läpi ja alkoivat repiä sisäelimiä ulos. Tyttä tuskan ja kauhun vallassa yritti huuttaa mutta oksensi kilon verta ja sitten kaikki pimeni.

 Seuraavana päivänä hänen vanhempansa löysivät tytön olohuoneen soffalta pää kokonaan kiertyneenä taakse, silmät puhkottu kokonaan pois ja suuhun tungettu värikkäitä karamelleja. Tytön ohutsuoli roikkui puoliski pihalla ja koko ruumis oli veren tahrima. Järkytyksestä tytön äiti teki kaksi kuukautta hautajaisten jälkeen itsemurhan ja murtunut isä poltti nuken ja sen jälkeen hyppäsi kalliolta kuolemaan.
Kuitenkin se nukkeen perustuva kauhuelokuva jäi vielä maanpäälle riivaamaan muitakin perheitä ennen kuin se tuhottiin kokonaan.

Vierailija

Jouduin olemaan yksin kotona sillä olin vakavasti sairastunut influenssaan. Olin ollut jo pitkäänkin poissa koulusta enkä viihtynyt lainkaan yksin vielä kun äiti oli melkein muuttanut työpaikalleen asumaan ja isäkin oli liikematkalla. Minulla ei siis ollut muuta tekemistä kuin katsella telkkaa ja syödä sipsejä. Kaverini Josely lupasi koulun jälkeen tulla kertomaan läksyt. Odotin vain koko päivän hänen saapumistaan. Halusin hänen myös jäävän yöksi jottei minun tarvitsisi olla kokonaista vuorokautta yksin. Odotin ja odotin...

 Pian kuulin ovikellon soivan ja riensin riemuissani ovelle. En tajunnut katsoa ovisilmästä kun ulkona seisoikin jokin nuori, luultavasti noin kolmekymppinen vaalea mies. Olin melkein horjahtaa ja mies tarttui tiukalla otteella kädestäni kiinni etten kaatuisi. Jähmetyin häpeästä kun hän katsoi minua huolestuneesti. Yritin peittää nolostumiseni ja hymyilin ystävällisesti kysyessäni mieheltä: "Voinko auttaa jotenkin?"
Mies otti esiin jonkilaisen paperilappusen ja ojensi sen minulle.
"Tähän pitäisi saada vanhemman allekirjoitus. Olisiko äitisi kotona?" Mies kysyi. Tarkastelin paperia. Se oli jokin terveysjuttu enkä tietenkään ymmärtänyt siitä mitään. Ojensin lapun takaisin miehelle ja vastasin ystävällisesti: "Ei valitettavasti, hän on koko päivän töissä ja tulee vasta huomen aamuna. Voin kyllä ilmoittaa että kävit." Mies nyökkäsi ja sanoi sitten: "Selvä no pyydä häntä soittamaan Tohtori Georgelle kun hän tulee kotiin. Kiitos ja hyvää päivänjatkoa." Mies toivotti ja kääntyi sitten tiehensä. Moikkasin vielä perään ja suljin oven perässäni kiinni. Tohtori George oli kyllä tuttu nimi. Äiti on puhunut hänestä ja että hän on kaupungin parhain kirurgi mitä voi toivoa.

 Ennen kuin ehdin kääntyäkään, ovikello pirahti uudestaan. Ajattelin sen olevan se mies, Tohtori George ja riensin heti taas avamaan sitä.
"Unohtuiko jotain..?" Ei ketään. Hämmennyin täysin. Miten joku olisi voinut ehtiä juoksemaan tiehensä niin nopeasti jättämättä itsestään elonmerkkiäkään. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se oli vain joittenkin 12 vuotiaitten lapsien tyhmää pilaa. Kohautin olkapäitäni ja menin takaisin sisälle. Olin juuri menossa yläkertaan kun ovikelloa rämpättiin taas. Käännyin äkisti ja juoksin kurkistaen ovisilmästä ulos. Ei edelleenkään ketään. Aloin olla hieman hermostunut ja esitin lähteväni. Otin kaksi askelta olohuoneeseen päin, mitään ei tapahtunut. Sitten astuin jo kokonaan pois eteisestä eikä edelleenkään mitään. Olin melkein keittiössä kun se taas alkoi soida. Minun olisi tehnyt mieli juosta ovelle niin nopeaa vauhtia millä vain ja ainoastaan raivostunut teini-ikäinen pääsi. Päätin kuitenkin ensin tarkistaa ikkunasta kurkistamalla kuka siellä oikein pelleili. Konttasin hitaasti olohuoneen ikkunalle ja pimpotus kuului yhä. Raotin valkoisia olohuoneen verhoja nähdäkseni ulos ovelle ja pian vereni seisahtui ja sydämenni alkoi nopeaa sytkyttämään rinnassani. Olin huomaavinani jonkilaisen naishahmon kävelemässä edestakaisin kuistilla odotellen oven ulkopuolella. Sillä oli mustat, pitkät hiukset ja asia joka järkytti minua kaikkein eniten oli sen kauttaaltaan verinen, pitkä mekko ja verenpeittämä, punainen iho sekä veriset jalanjäljet. Henkäisin syvään ja peruutin pois ikkunalta niin nopeaa että pääni kolahti täysiä lasipöytään. Kipu oli lähes sietämätön ja huomasin kuina käteni olivat tahriintuneet verestä. Tajusin että nenäni oli alkanut taas vuotaa verta. Niin käy aina kun adrenaliini iskee tai kolautan pääni todella kovaa johonkin. Nousin kompuroiden seisomaan ja kävelin horjuen kettiötä kohti kunnes ovikello alkoi taas soida. Kiljaisin ja käännyin ovea kohti kysyessäni: "Kuka siellä?!" En saanut vastausta. Sen sijaan näin jotain joka todella sai vereni seisahtamaan ja naamani oli kalmankalpea. Huomasin kuinka oven yläpuolella olevasta ikkunasta kurkisti sisään, verenpunainen, mustahiuksinen naisen pää. Katsoin naista kauhunvallassa ja huusin sitä lähtemään. Kesti kai puoliminuuttia kun naisen verinen pää laskeutui ja sen verestä tahriintuneet kädet luisuivat perässä. Kesti muutaman sekuntin ja ovella alkoi kova koputus. Hätkähdin ja aloin itkeä. Lyyhistyin maahan ja painoin pääni seinään.
"Carlie?! Carlie! Oletko kotona?! Avaa, täällä Josely!" Nousin äkisti seisomaan kuultani Joselyn iloisen äänen ja juoksin avaamaan ovea. Se todellakin oli hän! Olin iloinen vaikkei se päällepäin näkynytkään. Olin kuitenkin samaan aikaan hämmentynyt ja tarkistin ympäristön.
"Carlie! Mitä sinulle on tapahtunut?!! Olet ihan veren peitossa!" Josely sanoi katsoessaan minua järkyttyneenä. Oli hetken hiljaista kunnes sain vastatuksi: "Kolautin pääni pöytään ja nenä alkoi vuotaa. Sellaista sattuu." Yritin sanoa tyynesti. Äänessäni kuitenkin värähteli. Oli taas pitkä hiljaisuus ja sitten Josely kaivoi laukustaan pari monistetta jotak minun piti tehdä. Kiitin ja pyysin jäämään muttei tietenkään voinut kuten tavallista.

 Tehtyäni monisteet vaihdoin puhtaita päälle eikä verta enää tullut. Sen jälkeen soitin äitille sillä yksinäisyys alkoi ahdistamaan. Hän ei tietenkään voinut tulla kesken työpäivän ja juuri kun lopetin puhelun ovikello soi. Vereni seisahtui taas ja sydämeni hakkasi yli yhdeksäätuhatta. Käänsin pääni hitaasti ovea kohti ja sitten aloin hitaasti kävellä sen luo. Lösähdin keskelle lattiaa ja katsoin ikkunaa oven yläpuolella. Tuijotin silmästä silmään verenpunaista naisen päätä. Sen hyytävät, mustat silmät katsoivat takaisin. En saanut moneen minuuttiin sanaa suustani kunnes nousin äkisti seisomaan ja potkaisin ovea huutaessani: "MITÄ HELVETTIÄ HALUAT?!!!!!"
Tajusin heti ettei minun olisi pitänyt tehdä sitä sillä sekunteja myöhemmin ovi narahti ja raottui hiukan. Peruutin seinään saakka kun raosta ilmestyi veriset sormet ja sitten esiin tuli koko punainen käsi. Sitä seurasi kaksi punaista jalkaa sekä verentahrima mekon helma. Lopuksi esiin astuivat karmivat kasvot jotka saivat minut lähes pyörtymään. Minua totisesti huimasi kunnolla kun lösähdin maahan ja kiinni sienään. Sydän hakkasi rinnassasi niin kovaa että se saattoi peittää kaikki muut äänet ympäriltä. Tunsin järkeni hämärtyvän ja otsani kunnolla hikeentyvän sekä tunsin kyynelet poskissani. Sisään astui kokonaan jokin karmiva naishahmo jolla oli mustat hiukset ja se oli muuten kokonaan punainen. Sen askelista kuului LÄTS ja huomasin kuinka verijäljet seurasivat sitä. Nainen ojensi kätensä minua kohti ja pian se oli tarpeeksi lähellä koskettaakseen kasvojani verisillä käsillään. Pian tunsin sen raskaan hengityksen ja omakin hengitys kiihtyi kiihtymistään. En koskaan ollut niin paniikin vallassa. Naisen verinen nenänpää melkein kosketti omaani, kunnes se päästi kovan, pahaenteisen, kituvan lapsen huudon ja yhtäkkiä kaikki pimeni.

 Nyt olen sairaalassa vanhempani itkien vierelläni ja Tohtori George toisella puolella sänkyäni. Olen ollut täällä nyt kaksi päivää koska en uskalla enää mennä kotiin. Vanhempani antoivat minun jäädä sairaalaan kunnes ovat löytäneet uuden asunnon jostain todella kaukaa.
Vanhempieni piti juuri lähteä joten nyt olemme kahden tohtorin kanssa. Pitkän hiljaisuuden aikana minä ja tohtori loimme noin neljäninuutin pituisen katsekontaktin, ennen kuin hän kääntyi selin minuun päin. Sillä hetkellä andrenaliini iski taas. Nyt peilin kautta näen kuinka vereen tahriintunut, mustahiuksinen nainen roikkuu tohtorin hartioilla.